Vielä on hiukan (iha liikaa) lunta maassa ja loskaa, mutta koska päivällä paistoi aurinko ja se sai aikaan Tiukussa ja Onnissa keväthyppelehtimistä, on riittävän varmat kevään merkit havaittu. Nuo kaks painaa menemään sellasella innolla lätäköissä (lähinnä Onni) pommpien, että pakostakin tulee hyvä mieli. Myös siitä on hyvä mieli, että vaikka iloisesti pompahdellaan katukäytävällä ja metsänkin puolella, ei piskit kisko ku höyryveturit unohtaen että taluttimen päässä on joku... alkaa se puoli olla noin 90% hanskassa. Joskus tuppaa pieni intoilu aiheuttamaan dementiaa ton hihnassa kulun suhteen mutta mun mielestä 10% hihnaintoilua on ehkä jopa parsonille ominaista ja sallittavaa... 
Ei se ole parson, jos se ei välillä pamahda. - Suomalainen sananlasku vuosimallia 2009.
Onni kasvaa hurrrrrjaa vauhtia pojasta murkuksi ja mieheksi. Työni puolesta tuo lapsen kehityskaari on kohtuullisesti hallussa ja vaikka nuo nyt koiria onkin ja sen muista ja tiedän niin huvittavaa on jos hiukan rinnastaa tuota kehitystä... esim. pienet lapsethan jossain vaiheessa havainnoi että pöksyissä on joillain vähän enemmän tavaraa kuin toisilla: pojilla kiva letku ja tytöillä - hämmentävä vakonen. Ja sitä pitää tutkia ja pojat usein venyttelee omaa tappiaan ja niin edelleen... kyllä te tiedätte. Nooooh, Onnihan löysi pippelinsä viime syksynä ja se olikin hurja juttu. Ensin sitä pelättiin, koska se punainen oli ihan liian hurjaa katseltavaa. Sitä piti ihan pakoon juosta. Sitten se alkoi kiinnostaa oikein urakalla. Välillä piti tsekata mitä Tiukulla on ja sitten taas ihmeteltiin omaa. Nyt jätkä ylpeilee sillä. Suorastaan pousailee. Välillä retkotetaan reteenä sohvalla ja putsaillaan, vilkuillaan ylpeenä ympärille ja ollaan niin riikinkukkoa.... hiukan on naurussa pitelemistä. Nyt sitte kasvatellaan partaa ja aste on nyt lähinnä "linnunpyrstö/amish-viikset" ja pompulat on valkoisina. Ei oo Onni enää pieni poika. Toivottavasti ei muuten vaikuta oudolta että tällasia höpöttelen tänne, mutta kun musta nyt on kivaa seurata noiden kehitystä vähän kaikista kulmista ja kun työ on mitä se on, niin väkisinkin tulee tehtyä tiettyjä vertauksia vaikka eri eläinkuntiin kuuluvatkin asiakkaat ja kodin asukit... tää nyt on ihan huumormielellä.
Tiukun kasvu oli jotenkin niin erilainen - suoraan vauvasta kieroksi eukoksi. Ainakin mulla meni tuo nartun murkkuikä jokseenkin ohi. Tai sit se vaan oli niin kiero neiti, etten mä huomannu... 
Tiukullahan oli jälleen valeraskaus juoksujen jälkeen ja vasta nyt aletaan siitä tokeentua. Seuraava etappi ja haaste onkin sitten Tiukun leikkuu. Haaste lähinnä jälkihoitoja ajatellen. Täytyy hommata Tiukulle joku vauvojen body, ettei se pääse nuolemaan sitä haavaa - eikä myöskään Onni. Nyt alkaa ilmeisesti hiljalleen feikkibeibisyndrooma oikeesti helpottaa, jolloinka nyt alkaa olla se hetki, kun se operaatio on ajankohtainen. Onni on aina ajoittain käynyt nuuhkimassa Tiukua valeraskauden aikana ja taas opin uutta - eli sen että narttu saattaa päästellä sulotuoksuja toisen nokkaan, mikä taas on ollut omiaan lisäämään Onnin haluja pitää reviiri hanskassa. Pisuja on siis esiintynyt vaikka poju tietää minne ne kuuluu tehdä. Hiukanko oli hämmentävää, mutta nyt kun ymmärtää niin osaa suhtautua asiaan oikein, ei oma pinna kiristy ja se helpottaa että asiaan saattaa Tiukun leikkuu auttaa - ainakin jonkin verran. Sen tietysti näkee vasta sitten. Kristallipallo kun uupuu ainakin multa. 
Hiukan suruakin kuuluu meidän koko perheelle. Äiti joutui raskaan ratkaisun eteen ja joutui luopumaan Armista. Surullinen asia ja omaakin sydäntä korpeaa vaikkei oma koira ollutkaan. Kuitenkin Armista tykkäsin ihan älyttömästi ja itkuhan se minultakin pääsi. Mutta nämä on näitä asioita - muuttaisin sen jos osaisin, harmittaa etten kyennyt auttamaan, olisin toivonut asioiden menevän toisin enkä olisi kuvitellut että meille käy näin. Mutta uskon, että ratkaisu, vaikka äidille tuskallinen olikin, oli loppupeleissä se oikea. Joskus asiat eivät vaan mene niin kuin haluaisi. Nyt on vaan pakko jatkaa eteenpäin ja nauttia Essistä, Tiukusta sekä Onnista. Ja ajatella Armia lämmöllä ja luottaa siihen, että jotenkin kaikki kääntyy hyväksi meille kaikille.
Armi on ihana piski ja varmasti kaipailen sitä pitkään - toivottavasti vielä tavataan ja häntäsi vispaa yhtä iloisena kuin ennenkin. Muiskis!
Iloisempiin tunnelmiin..... Onnilla on ihana harrastus. Se nimittäin katsoo telkkaria. Siis katsoo. Tiuku ei ole koskaan ollut siitä kapistuksesta innoissaan. Mieluummin se katsoo ikkunasta ihan livetapahtumia. Mutta Onni - sillä on ihan lemppariohjelmatkin. Kesällä katseltiin Serranojen perhettä ja tohtori Philiä. Onni hyppäsi sohvalle ja otti asennon ja sitten tapittettiin pää sivulta sivulle käännellen. Välillä ynähdettiin pientä kommenttiakin. Nyt tässä yksi viikonloppu päätin pitää Harry Potter-maratonin. Tiuku nukkui tyytyväisenä sylissä, mutta Onni otti ihan leffakatselu asennon ja tuijotti kaikki leffat 1-5 läpi äireen riemuksi. Neljäs osa oli jo niin jännä, Voldemort varsinkin oli niin pelottava, että piti välillä laittaa pää äireen kainaloon. En ole ihan päässyt perille - enkä varmaan koskaan pääsekään - kuinka paljon se oikein ymmärtää telkkarista näkemäänsä koska reaktiot vaan on tähän mennessä olleet ihan adekvaatteja. Ja sitten se tyyli millä siihen tullaan, että "jaahas - ai leffailtaa... kiva, onks poppareita? Entäs kolaa?" Ihan superhauskaa. Ainakin mulla on aina leffaseuraa. Joskus ois kiva päästä pienen koira pään sisälle ja nähdä mitä siellä oikein tapahtuu... Oon vaan tota telkkahommaa miettiny, että ymmärtäisin vielä sen että siihen reagoi jos telkussa haukkuu koira tai vastaavaa, mutta kun tää menee jo niinkin pitkälle, että esim kesällä se muisti koska aamulla tulee serranojen perhe... varttia vaille yhdeksän viimeistään mut tökittiin hereille, käytiin ulkona ihan vaan aamupisulla ja sitten varttia yli yhdeksän nökötettiin telkun edessä ja ynistiin niin kauan että tajusin laittaa telkun päälle.... arvatkaa oliko sitte kivaa kun sarja meni tauolle... että sellasta.
Mutta nyt oon varmaan taas lätissy ihan liikaa, ihan turhia juttuja ja joku tuolla kyberavaruudessa on vakuuttunut etten ole täysissä järjissäni - muka telkkua katsova koira! jne.... Tervetuloa meille katsomaan. Onni seuraa mm. Monkkia. Se on hyvä. Ja Frasier. Siinä on se melkein yhtä fiksu koira kuin meidän Onni...
Johanna, Tiuku sekä Onni (tassunheilutukset)
Hei babe, kuis hurisee?
