Oikein hävettää kun en ole piiiiiiitkään tänne mitään kirjaillut.  On kerta kaikkisesti ollut niin kiirusta ettei ole joutanut mitään kirjaamaan.  Nytkin teen vain pikapäivityksen ja yritän sitte myöhemmin kirjoitella kuvien kera.

Mutta kaikessa lyhykäisyydessään: Tiukun leikkaus meni mainiosti. Ensimmäisenä iltana ja yönä pikku prinsessa oli todella kipuinen, mutta kun Onnikin palasi Sarin luota hoidosta (KIITOS SARI VIELÄ KERRAN näin rutkasti jälkikäteen), oli neito jo paljon virkeämpi. Tiuku siis leikattiin torstaina ja Onni palasi kotiin perjantaina. Tosi hienosti meni ja siitä kirjoittelen sitten lisää.

Pelätty putkiremppa alkoi ja koirat asustavat nyt Turussa Essin riesana... IKÄVÄ on suuri!! Ainakin minulla. Tiukusta ja Onnista en tiedä. Tammikuun 3. viikolla pitäisi rempan olla minun linjastoissa valmis, että sitten ehkä pääsevät hauvat kotiin.

Onnia on joutunut mummi käyttämään lääkärissä koska Onni sai ilmeisesti poronlihasta allergisen reaktion. Parka kropsutti tassut ja hännäntyven verille!! Kortisoni auttoi ja kun kuusi viikkoa on kulunut niin sitten tehdään testit. Kuusi viikkoa siksi, että kortisonin pitää poistua elimistöstä jotta testi olisi luotettava. Harmittaa tosi paljon jos allergioita löytyy, mutta onneksi ne on hoidettavissa ihan ruokavaliolla. Onni on taatusti ollut tosi stressaantunut kaikesta muutoksesta kun muutenkin hää tuntuu olevan sellanen herkkisluonne, sellanen runopoika hessuhopo. Mutta seuraillaan nyt tilannetta...

kirjottelen vähän enemmän täs joku päivä ja koitan laittaa kuvia kans.

Johanna

Kaikille, tai siis niille, jotka eivät vielä tiedä, ihan vaan tiedoksi, että Klenin ja Ainon sivuilta löytyy ihan superihania pikku parsoneitten kuvia. Ainosta on tullut mamma ja voi miten suloisia pentuja sieltä onkaan maailmaan syntynyt!! Ainon äitiyden kunniaksi tässä baby-kuvat Tiukusta sekä Onnista.

Tiuku taisi jo pienenä tyttönä mallinposeeraukset.

Komia poika!! Jo silloin pienenä!

Isot onnittelut Ainolle ja tietenkin Tiinalle & Villelle, sekä tietenkin Helpille! Aika mimmi se Aino!

t: Johanna, Tiuku sekä Onni

 

 

Miten ihanaa olikaan tänään herätä pääsiäisvapaisiin, kaksi parsonia käpertyneinä kainalooni. Samassa kun avasin silmäni sain pääsiäissuukot ja -herätyksen. Ihanat pienet piskini!

Toivottelemme oikein IHANAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!

 

 

T: Johanna

Kaikenlaista jännää siis mahtuu pienen parsonin ja hiukan isomman emännän elämään. Jälleen varma keväänmerkki havaittiin tänään, kun kärpänen pörräili ikkunassa. Kärpänen tosin koki kovan kohtalon. Onni söi sen.

Tiukulle olen nyt sitten varannut ajan sterilisaatioon ja se on ensi viikon torstaina. Jos sanoisin etten yhtään jännitä sitä tahi panikoi, en puhuisi totta alkuunkaan. Mutta Tiukun kannalta se on paras ratkaisu. Tiukulla on jokaisen juoksun jälkeen ollut valeraskaus eikä se ole kivaa Tiukulle ensinkään. Joten näin nyt päästään niistä. Toivottavasti operaatio sujuu hyvin. Ainakin asemalla oli mukavankuuloinen hoitaja kun soittelin sinne ja varasin aikaa. Vuovetissä Tiuku on nyt tarkoitus operoida. Meiltä ei ole pitkä matka sinne, joten senkin puolesta se on ihan hyvä vaihtoehto. Onni-poika pääsee Sarin ja tyttöjen hellään huomaan hetkeksi. Ihan pariksi päiväksi vain, että saa neiti toipua. Toivottavasti toipuminenkin tapahtuu sitten ihan mukavasti, ettei tulis mitään ongelmaa sen suhteen.

Onnillahan on nyt ollut hieman massuvaivoja. En tiedä onko herra onnistunut samaan pöpön jostain tuolta ulkoa vai mikä oli, mutta hiukan on ollut löysää massua ja sitten vähän enemmänkin löysää. Onneksi kuitenkin on saatu hoidettua vaivaa ihan kotikonstein ja nyt näyttäisi siltä että alkaa rauhoittua tuokin vaiva. Onni on ollut koko ajan tosi pirteä, ainoa vaiva on ollut vain suihkuava takapuoli. Onni on myös onneksi pystynyt pidättämään niin ettei ole tarvinnut sen takia lattioita puunata.

 Hei babe, kuis hurisee?

 

Alkaa myös tää elo täällä Hesassa tasaantua ja koiratkin tottua. Tää kevät vaan näyttää ainakin laittavan Onnin sukat niin pyörimään, että hieman on tuota ei niin kivaa merkkailua sisälle ollut, mutta sekin alkaa olla rauhoittumaan päin. Ei olleskaan joka päivä. Mikä on sekin kiva. Tiukun sulotuoksut ei vissiin kiusaa niin kamalasti, mikä kertoo ainakin siitä, että ajankohta leikkaamiseen on ihan hyvä Tiukun kannalta. Ainakin uskoisin niin.

Voisin laulaa teille Christina Aguileraa: ai ääääm bjuuutifuuul in evri singöl vei.....

Mutta tällaista tällä kertaa. Me täällä odotellaan Suvia kylään ja Pääsiäisvapaita, joita mulla on neljä!!!! JEEEE!! Miniloma. Nam. Sitten ensi viikolla Alina tuleekin kylään, josta on iso apu mulle operoidun Tiukun (joka taatusti osaa ottaa pisteet kotiin koko tilanteesta ja lypsää mun syyllisyystuskista itselleen paljon hellyydenosoituksia...)sekä Onnin kanssa joka on myös perso halailulle.

Kuulemisiin,

Johanna

Vielä on hiukan (iha liikaa) lunta maassa ja loskaa, mutta koska päivällä paistoi aurinko ja se sai aikaan Tiukussa ja Onnissa keväthyppelehtimistä, on riittävän varmat kevään merkit havaittu. Nuo kaks painaa menemään sellasella innolla lätäköissä (lähinnä Onni) pommpien, että pakostakin tulee hyvä mieli. Myös siitä on hyvä mieli, että vaikka iloisesti pompahdellaan katukäytävällä ja metsänkin puolella, ei piskit kisko ku höyryveturit unohtaen että taluttimen päässä on joku... alkaa se puoli olla noin 90% hanskassa. Joskus tuppaa pieni intoilu aiheuttamaan dementiaa ton hihnassa kulun suhteen mutta mun mielestä 10% hihnaintoilua on ehkä jopa parsonille ominaista ja sallittavaa...  Ei se ole parson, jos se ei välillä pamahda. - Suomalainen sananlasku vuosimallia 2009.

Onni kasvaa hurrrrrjaa vauhtia pojasta murkuksi ja mieheksi. Työni puolesta tuo lapsen kehityskaari on kohtuullisesti hallussa ja vaikka nuo nyt koiria onkin ja sen muista ja tiedän niin huvittavaa on jos hiukan rinnastaa tuota kehitystä... esim. pienet lapsethan jossain vaiheessa havainnoi että pöksyissä on joillain vähän enemmän tavaraa kuin toisilla: pojilla kiva letku ja tytöillä - hämmentävä vakonen. Ja sitä pitää tutkia ja pojat usein venyttelee omaa tappiaan ja niin edelleen... kyllä te tiedätte.  Nooooh, Onnihan löysi pippelinsä viime syksynä ja se olikin hurja juttu. Ensin sitä pelättiin, koska se punainen oli ihan liian hurjaa katseltavaa. Sitä piti ihan pakoon juosta. Sitten se alkoi kiinnostaa oikein urakalla. Välillä piti tsekata mitä Tiukulla on ja sitten taas ihmeteltiin omaa. Nyt jätkä ylpeilee sillä. Suorastaan pousailee. Välillä retkotetaan reteenä sohvalla ja putsaillaan, vilkuillaan ylpeenä ympärille ja ollaan niin riikinkukkoa.... hiukan on naurussa pitelemistä. Nyt sitte kasvatellaan partaa ja aste on nyt lähinnä "linnunpyrstö/amish-viikset" ja pompulat on valkoisina. Ei oo Onni enää pieni poika. Toivottavasti ei muuten vaikuta oudolta että tällasia höpöttelen tänne, mutta kun musta nyt on kivaa seurata noiden kehitystä vähän kaikista kulmista ja kun työ on mitä se on, niin väkisinkin tulee tehtyä tiettyjä vertauksia vaikka eri eläinkuntiin kuuluvatkin asiakkaat ja kodin asukit... tää nyt on ihan huumormielellä.

 

Tiukun kasvu oli jotenkin niin erilainen - suoraan vauvasta kieroksi eukoksi. Ainakin mulla meni tuo nartun murkkuikä jokseenkin ohi. Tai sit se vaan oli niin kiero neiti, etten mä huomannu...  Tiukullahan oli jälleen valeraskaus juoksujen jälkeen ja vasta nyt aletaan siitä tokeentua. Seuraava etappi ja haaste onkin sitten Tiukun leikkuu. Haaste lähinnä jälkihoitoja ajatellen. Täytyy hommata Tiukulle joku vauvojen body, ettei se pääse nuolemaan sitä haavaa - eikä myöskään Onni. Nyt alkaa ilmeisesti hiljalleen feikkibeibisyndrooma oikeesti helpottaa, jolloinka nyt alkaa olla se hetki, kun se operaatio on ajankohtainen. Onni on aina ajoittain käynyt nuuhkimassa Tiukua valeraskauden aikana ja taas opin uutta - eli sen että narttu saattaa päästellä sulotuoksuja toisen nokkaan, mikä taas on ollut omiaan lisäämään Onnin haluja pitää reviiri hanskassa. Pisuja on siis esiintynyt vaikka poju tietää minne ne kuuluu tehdä. Hiukanko oli hämmentävää, mutta nyt kun ymmärtää niin osaa suhtautua asiaan oikein, ei oma pinna kiristy ja se helpottaa että asiaan saattaa Tiukun leikkuu auttaa - ainakin jonkin verran. Sen tietysti näkee vasta sitten. Kristallipallo kun uupuu ainakin multa.

Hiukan suruakin kuuluu meidän koko perheelle. Äiti joutui raskaan ratkaisun eteen ja joutui luopumaan Armista. Surullinen asia ja omaakin sydäntä korpeaa vaikkei oma koira ollutkaan. Kuitenkin Armista tykkäsin ihan älyttömästi ja itkuhan se minultakin pääsi. Mutta nämä on näitä asioita - muuttaisin sen jos osaisin, harmittaa etten kyennyt auttamaan, olisin toivonut asioiden menevän toisin enkä olisi kuvitellut että meille käy näin. Mutta uskon, että ratkaisu, vaikka äidille tuskallinen olikin, oli loppupeleissä se oikea. Joskus asiat eivät vaan mene niin kuin haluaisi. Nyt on vaan pakko jatkaa eteenpäin ja nauttia Essistä, Tiukusta sekä Onnista. Ja ajatella Armia lämmöllä ja luottaa siihen, että jotenkin kaikki kääntyy hyväksi meille kaikille.

 Armi on ihana piski ja varmasti kaipailen sitä pitkään - toivottavasti vielä tavataan ja häntäsi vispaa yhtä iloisena kuin ennenkin. Muiskis!

Iloisempiin tunnelmiin..... Onnilla on ihana harrastus. Se nimittäin katsoo telkkaria. Siis katsoo. Tiuku ei ole koskaan ollut siitä kapistuksesta innoissaan. Mieluummin se katsoo ikkunasta ihan livetapahtumia. Mutta Onni - sillä on ihan lemppariohjelmatkin. Kesällä katseltiin Serranojen perhettä ja tohtori Philiä. Onni hyppäsi sohvalle ja otti asennon ja sitten tapittettiin pää sivulta sivulle käännellen. Välillä ynähdettiin pientä kommenttiakin. Nyt tässä yksi viikonloppu päätin pitää Harry Potter-maratonin. Tiuku nukkui tyytyväisenä sylissä, mutta Onni otti ihan leffakatselu asennon ja tuijotti kaikki leffat 1-5 läpi äireen riemuksi. Neljäs osa oli jo niin jännä, Voldemort varsinkin oli niin pelottava, että piti välillä laittaa pää äireen kainaloon. En ole ihan päässyt perille - enkä varmaan koskaan pääsekään - kuinka paljon se oikein ymmärtää telkkarista näkemäänsä koska reaktiot vaan on tähän mennessä olleet ihan adekvaatteja. Ja sitten se tyyli millä siihen tullaan, että "jaahas - ai leffailtaa... kiva, onks poppareita? Entäs kolaa?" Ihan superhauskaa. Ainakin mulla on aina leffaseuraa.   Joskus ois kiva päästä pienen koira pään sisälle ja nähdä mitä siellä oikein tapahtuu... Oon vaan tota telkkahommaa miettiny, että ymmärtäisin vielä sen että siihen reagoi jos telkussa haukkuu koira tai vastaavaa, mutta kun tää menee jo niinkin pitkälle, että esim kesällä se muisti koska aamulla tulee serranojen perhe... varttia vaille yhdeksän viimeistään mut tökittiin hereille, käytiin ulkona ihan vaan aamupisulla ja sitten varttia yli yhdeksän nökötettiin telkun edessä ja ynistiin niin kauan että tajusin laittaa telkun päälle.... arvatkaa oliko sitte kivaa kun sarja meni tauolle... että sellasta.

Mutta nyt oon varmaan taas lätissy ihan liikaa, ihan  turhia juttuja ja joku tuolla kyberavaruudessa on vakuuttunut etten ole täysissä järjissäni - muka telkkua katsova koira! jne.... Tervetuloa meille katsomaan. Onni seuraa mm. Monkkia. Se on hyvä. Ja Frasier. Siinä on se melkein yhtä fiksu koira kuin meidän Onni...

Johanna, Tiuku sekä Onni (tassunheilutukset)

 

Piiiiiitkän hiljaisuuden jälkeen, täällä sitä taas ollaan. Niin paljon on tapahtunut, ettei oikein tiedä ees mistä aloittaa.

Viime syksynä sain ns. tarpeekseni työpaikkani metkuista ja tein suuren päätöksen. Hain työpaikkaa Helsingistä, sain sen ja niimpä meidän lauma muutti kimpsuineen kampsuineen pääkaupunkiin. Ihan hetkessä toki ei muutto tapahtunut. Syksy meni asuntoa myydessä ja tammikuussa sitten saatiin kämppä kaupaksi. Ostin Vuosaaresta uuden kodin ja  helmikuun 1. sitten muutettiin. Ihan kivutta ei koirien sopeutuminen tapahtunut ja Onni totuttelee vieläkin uuteen kotiin. Hämmennyksen vallassa olivat ressukat useamman viikon: uusi koti, uudet naapurit, uudet äänet ja hajut ja lenkkimaastot.... siinä sitä riitti ihmettelemistä. Tiuku on hiukan sopeutuvaisempi, varmaan jo iästäänkin johtuen, mutta murkku-Onni ei oikein meinannut hiffata hommaa ja pojua jännitti niin paljon ettei oikein tahtonut olla ilman mamman seuraa. Nyt toki on poika hieman rauhallisempi, mutta nuo murkkuhormoonit ovat alkaneet hyrrätä ja meilla siis on nyt nuori miehenalku joka on ns. löytänyt itsensä.... ja Tiukun. Tiukulla oli jälleen valeraskautta ja ajoittain taitaa päästää turhan hyviä tuoksuja Onnin nokkaan. Ja sitten tietty Onni meinaa, että reviiri on suojattava ettei kukaan rosmo vie sen naista, jolloin pieniä pisuja löytyy vähän sieltä ja täältä. Paitsi silloin kun minä olen läsnä. Silloin ei tarvi Tiukua vahtia kun mamma tekee sen.  

Tiuku ja Onni ovat löytäneet nopeasti uuden kodin hyvät puolet... ikkunasta kyttäily on näille naapuruston vahtikoirille ihan superrrrrkivaa hommaa. Ja nyt on opittu myös se ettei ikkunasta nähtyjä asioita haukuta. Ainakaan eivät hauku silloin kun olen paikalla. Lisäksi eteiseen tuli hommattua sellainen äänieristävä ovi, niin käytävästä kuuluvia ääniäkään ei enää vahdita kun niitä ei kuulu. Pari kerrosta alempana asuu pari uroskoiraa samassa huushollissa ja ne haukkuvat, mutta ainakaan silloin kun olen itse kotona, ei Tiuku ja Onni ole alkaneet vastailemaan. Sitä en tietenkään tiedä miten on kun en ole kotona, mutta pari naapuria on sanonu ettei täältä juuri mitään kuulu silloin kun olen poissa. Mikä on ihan hyvä juttu.

Lenkkimaastot on täällä aivan ihanat ja ollaan jo törmätty muutamaan parsoniinkin. :) Puhumattakaan pupuista ja ketuista.... MURRRRR.... ;) Koitan nyt terästäytyä taas tässä kirjoittelussa. Olen ollut ihan liian laiska.

Terkut Turkuun mummille ja vaarille, sanovat Tiuku ja Onni - stadin uusi superdiiva ja pikkukingi. :)

Johanna

Tiuku on siis palannut keskuuteemme, oman laumansa ruhtinattareksi, universumin valtiattareksi. Ja sen kyllä huomaa...


Tiuku solahti takaisin laumaansa ilman minkäänlaista vaikeutta. Niin marssi kotiinsa ja katsasti valtakuntansa varmoin ottein. Olin unohtanut pari puruluuta lattialle ja Tiuku muina naisina nappasi molemmat itselleen, söi toista ja toisen päällä se makasi. Onnia Tiuku tuijotti palavin silmin ja viesti oli selvä ja sama vanha tuttu: Nämä ovat minun. SINÄ ET KOSKE.  Onni ei ollut moisesta moksistaan. Se on niin onnellinen Tiukun kotiinpaluusta, että tyytyy osaansa mieluusti. Onni lähinnä kulkee Tiukun perässä varjona ja kun arvon kuningatar alkaa kypsyä ja saattaa vähän ärjäistäkin, Onni vaan suukottaa. Käytännössä siis meillä kuuluu: RAPS, RAPS, RAPS. RÄYH! SLURPS!

Pienen parsonpojan bluus on siis ohi ja valtakunnassa kaikki hyvin. Onni on myös saanut "rohkeutensa" takaisin ja puolustaa naistaan kun olemme ulkona. Varsinainen Bodyguard tyyliin Kevin Costner. Tosin Onni loksuttaa leukojaan Tiukun selän takaa. Että on rohkee poika. Onneks nyt ei ihan mahdottomasti käy räkimään toisille.

Me täällä Turkkusessa vielä odotellaan että joku tulis ja ostais meidän kodin. Myös mahdollinen työnantaja odottaa ja se alkaa olla melko kärsimätön. Tämän viikon aikana pitäisi päättää ja ennen kaikkea selvittää että pystynkö laittamaan itseni ns. kahden lainan loukkuun. Hui. Mutta päätöksiä on tehtävä ja ymmärrän kyllä senkin ettei loputtomiin voi pitää paikkaa tyhjänä jos tulijoita olis. Huoh.

Johanna, Tiuku sekä Onni

(Lauletaan perus Blues-riffillä kukin omalla tyylillään)

Se oli yks marraskuun ilta
kun lähdit sä luotain mun
Sä olit mun seuraneiti
Tiuku - se on nimesi sun

Nyt soi vain Bluuuuus
yksinäisen parsonin bluuuus

Sä sanoit "mä palaan kyllä,
kauaa ei se vie"
Täällä mä odotan yhä
eessä autio on tie

Nyt soi vain Bluuuuus
yksinäisen parsonin bluuuus

Mun mieli on ihan maassa
ja sydän luonas sun
lohtunani ainoastaan tyyny ja
tuoksusi sun

Nyt soi vain Bluuuuus
yksinäisen parsonin Bluuus
Soi vain Bluuuuus
pienen parsonpojan Bluuuus

UUUUUUUUuuuUUUUuuuUUU!

Meillä ikävöidään. Meillä ikävöidään niin, että myös naapurit ovat huomanneet, että meillä ikävöidään. Tiukulla alkoi siis juoksut tuossa parisen viikkoa sitten ja Onni on joutunut olemaan yksin, Tiukun ollessa hallinnoimassa mummolassa.. Ensimmäistä kertaa elämässään Onni on siis kohtuullisen paljon omillaan.. Minä jo ehdin luulla, että homma sujuu, kunnes naapurini opetti minulle ettei se luulo todellakaan ole tiedon väärti. Onni on nyyhkinyt ja kiljunut minun poissaollessani hyvin sydäntäsärkevästi omaa kurjuuttaan. Herran olo on kuin vankilassa asuisi... Niin lounely.... UUUUuuuuuUUU soUUuuuuu louuuuuuunliiii... 


Naapuriparat olivat jo luulleet, että minulle on sattunut jotain. Noh, minä sitten selvitin tilannetta, että Tiuku on pois ja pojalla on tylsää ja Tiuku tulee parin viikon sisällä takaisin, pitäs rauhottua ja joo - sillä on radio päällä, D.A.P porisee seinässä, kongissa on kalkkunatahnaa, 1,5 l pullossa on raksuja mitä pyöritellä, valot on päällä ja ja ja .... Kaikki on kokeiltu. Nyt perjantaina kun tulin noin klo 21.45 kotiin iltavuorosta, kiljui Onni täyttä kurkkua eteisessä. Ääni oli jo sitä luokkaa, että minua suretti ja kyllä - vähän hävettikin. Kaikista kurjimmalta kuitenkin tuntui Onnin puolesta. Se oli raukka jo sen kuuloinen, että herralla oli pientä paniikin poikasta. Todennäköisesti pihalla ollut nuorten porukka oli juuri hetki sitten kipittänyt rappukäytävässä, koska olivat tupakilla ulkona kun tulin töistä. Että saattoi olla laukaiseva tekijä, mutta eihän Onni sais kiljua mitään ääniä. Tuli tosi paha mieli. Soitin äidille ja Mummi pelasti Onnin. Vaari kuskasi Mummin Onnille seuraneidiksi. Vähänkö ihanaa??!!
Äiti tosiaan tuli heti illalla meille ja vietti koko päivän Onnin kanssa. Kaikilla siis hyvä mieli nyt. Onni vaan ei osaa olla yksin. Siitä otan kyllä syyt niskoilleni. En valmistanut Onnia tähän koettelemukseen. Jotenkaan en vaan ajatellut koko asiaa. TYHMÄ MINÄ! Nyt sitten kärsii Onni ja naapurit. :(
Onneksi virheistään oppii. Ja onneksi tämä tilanne on täysin väliaikainen ja ollaan jo loppusuoralla. Eikä Onni ole ainoa, jolla on Tiukua ikävä. On niin outoa olla ilman Neiti Diivaa. Lauma ei ole balanssissa. Se jokin uupuu.


Onni on kyllä osannut järjestää äipälle ohjelmaa ja sydämentykytyksiä ilman Diivaakin, ei sen puoleen. Minä nimittäin olen saanut niskastani otteen tuon tupakoinnin suhteen ja pistin siis tupakit pois. Asunnostani siis löytyy nikotiinipurukumia. Ilmeisesti en ole ollutkaan laumamme ainoa savuttelija, koska myös Onnilla oli tarve nikotiinipurukumiin. Onni on todennäköisimmin ollut Nortti miehiä, koska vieroitusannos oli kokonaiset 11 kpl 4 mg purkkia. Kiva. Soitto päivystävälle eläinlääkärille. Sain seuraavat ohjeet:
- koiran vointia on seurattava tarkkaan, koska seuraavia oireita saattaa ilmetä: kouristelua, oksentelua, ripulia, hengityksen tiheyttä ja pulssin kiihtymistä. Jos etenkin jälkimmäistä esiintyy, on tultava lääkäriin heti.
Arvatkaa nukuinko? Arvatkaa oliko aamuvuoro seuraavana päivänä? Ei kiva. Onnilla ei ilmennyt muuta kuin löysää kakkaa, että kohtuullisen helpolla päästiin. Mutta kyllä kirosin itseni taas. Nyt olen koittanut katsoa että kaikki mahdoton ja mahdollinen on otettu huomioon ennen kuin edes harkitsen jättäväni Onnia yksin edes kauppareissun ajaksi. Varsinainen Vaahteramäen Eemeli ja sukkahoususankarien Kuningas.



Mutta Leevi-veljelle vois siis lähettää terkut, että jos ikinä laitat bändiä pystyyn, niin täältä löytyis yks tosi kirkasääninen tenori!!

Se, millä antaumuksella Onni on kurjuuttaan karjunut, sai minut muistamaan älypelit, jotka olin ottanut äiteeltä lainaan, kun Essi on ne ratkonut moneen kertaan ja ne alkoivat olla jo liian helppoja hänelle. Tiuku tykkää myös niitä pelata, mutta meillä ei pelata niitä yhdessä eikä samaan aikaan. Tiuku on tarkka nameista, sanotaan vaikka niin, ja Onni on joskus vähän tosikko. Noh, annoimpa herralle Spinnyn ratkottavaksi ja se oli ihan liian helppo. Namut oli äkkiä syöty. Mutta - se missä pitäisi palikat nostaa laudalta ja hakea namu sen alta... Onni ei vaan tajuu. Ja kun ei tajuu niin sitä ei sitten tarvii ratkoa. Herralla ei ole sen suhteen minkäänlaista pitkäjänteisyyttä. Välillä minulle on tullut sellainen olo, että mahtaako tuo nyt järin fiksu olla laisinkaan - kunnes muistin että jouduin hälyttämään Mummin seuraneidiksi koska herralla on tylsää yksin. Fiksu se on. Mami vaan ei tajuu.

Sen Mami kyllä tajusi, kun näki Tiukun pienen hetken verran työpaikkansa pihalla, eikä likka ollut laisinkaan omistaan kiinnostunut. Niin käänsi päänsä pois kun yritin tervehtiä tyttöä. "Jaa - kukas sä luulet olevas. Ole hyvä ja lakkaa lääppimästä, senkin petturi." Sen viestin sain vastaanottaa hyvin näkyvästi. Niin loukkaantunut se on. Saas nähdä haluaako se tulla kotiin ollenkaan... Mummi ja Vaari olivat hakeneet Onnin pois kämpiltä kun sinne oli tulossa kiinteistövalittäjä pitämään näyttöä ja samalla oli ajatuksena että minä saisin hiukan halia neitiä. Juu, sen oli sitten tosiaan vaan hiukan. Enempään ei olis neiti varmaan suostunu. Niin oli vihainen ja loukattu katse vastassa.

Niin, ole siis tosiaan myymässä asuntoani edelleen, jotta meidän lauma pääsis siirtymään tuonne Helsingin suuntaan. Ostajaa siis odotellessa. Huomenna on taas näyttö. Josko huomenna se löytyisi se ostaja...?

Johanna (ikävöivä äiree) ja Onni AIU:n jäsen (Anonyymit Ikävän Ulisijat ry) sekä TTJT-järjestön puheenjohtaja (Tuokaa Tiuku Jo Takaisin ry)

Ann-Marie eli Leevin äiree oli ihanasti ottanut kuvia näyttelystä!! Kuvia on netissä katseltavana ja niille kaikkein helpoimmin löytää tien Leevin blogin kautta eli ei muuta kuin osoitteeseen http://leevinsivut.arkku.net/ ja linkki löytyy sellaisesta otsakkeesta kuin Naisen tuoksu ja onnittelut... KIITOS ANN-MARIE!! Ihania kuvia. Kopioin sieltä itselleni muistoja roppakaupalla ja laitoin nyt muutaman maistiaisen myös tänne... tuskin pahastut... :)

Kaikki alla olevat kuvat ovat siis Ann-Marien ottamia:





Tässä vielä mennään aika fiksusti.....



ja hyvältä näyttää tässäkin... mutta...




...tällaista siellä oli oikeesti enemmän... sieltä linkistä näätte sitten paremmin.





Hampaat Onni antoi katsoa ihan kivasti, vaikka ei siitä kyllä tykännyt yhtään.


KP-riemua....


ROP-ylpeyttä....



ja ROP-riemua!!

Kiitos vielä kerran Ann-Marie kun jaksoit ottaa niin valtavasti kuvia!! Aivan mahtavaa! Lisää tosissaan pääsee katsomaan velipoika-Leevin sivujen kautta ja siellä muutoinkin hyviä kuvia Leevistä, joita kannattaa katsoa!! Komioita velikultia!! :)

Johanna