Kyllä pientä parsontyttöä ja omistajaansa nyt koetellaan. Viime lauantaina oli pakko lähteä neidin kanssa päivystävälle lääkärille, koska Tiuku ei ole kunnossa. Pari päivää antibioottikuurin loputtua, tärinä alkoi pahentua. Koko typykkä tärisee raajojaan ja päätä myöten. Nestettä saatiin taas ja nyt lääkäri pohti sitten seuraavia vaihtoehtoja: aivokalvontulehdus, välikorvantulehdus, keskushermoston tulehdus tai sitten shakers syndrooma. Parsoneilla ei tiettävästi ole tätä shakers syndroomaa ("terrieri-tärinää", mutta vissiin pahempi tai jotain) aiemmin tavattu, mutta onhan jonkun oltava se ensimmäinen... Kyseessä on jokin autoimmuunitulehdus, ihan hoidettavissa kortisoonilla ja bentsodiatsepiinilla. Kuulemma sama tauti tunnetaan jenkeissä useammallakin nimellä esim. white dog shaker syndrome. Valkoinen siksi, että sitä on siellä tavattu mm. maltankoirilla ja westieillä. Alkaa kuulemma akuutisti, 6kk-3v ikäisillä pikkukoirilla. Perinnöllisyystekijät tuntemattomia ja oireet sitten tismalleen niin kuin Tiukulla. Alkoi oksentelulla, sitten alkoi tärinä pahentua jne. Minä vaan luulin että se on kuivunu tai voimaton. Samaa tautia on tavattu ilmeisesti myös villakoirilla, etenkin persikanvärisillä, netistä löysin yhden kleinspitzin omistajan jolla oli samaa ongelmaa, beagleilla....

Tiukuhan on aina ollut hieman ylivirittynyt ja innokas. Tärinää olen kuvitellut ihan normaaliksi terrieritärinäksi, joten en ole siihen reagoinut sen kummemmin, ennen kuin nyt kun likka ei meinaa pysyä pystyssä ja tasapaino heilahtelee miten sattuu. Lääkäri kuitenkin meinasi että hoidetaan nyt ensin keskushermoston tulehduksena antibiooteilla. Jos ei ala vastetta tulla, mennään takaisin lekurille. Sitten hän vissiin passittaa meidät AISTIin Vantaalle.

 

Lääkäri varoitteli ystävällisesti että siitä tulee kallis reissu ja kyseli vakuutuksen perään. Arvatkaa vaan, ehdinkö toteuttaa suunnitelmani? Piti ja piti soittaa vakuutusyhtiöön... Onnille otan nyt vakuutuksen ennen kuin sille ehtii mitään sattua. Toivottavasti ei koskaan satukaan!! On tää niin helvetin kamalaa kun tuntee itsensä niin avuttomaksi. Mieliala on matala ja voimat välillä hiipuu, mutta onneksi vanhemmat ja hyvät ystävät jaksavat tsempata. Tiuku on tullut niin monelle rakkaaksi, että kaikki alkavat olla huolesta yhtä sekaisin kuin minä. Itse olen sitä pohtinut nyt paljon ja alan olla koko ajan vakuuttuneempi siitä, että shakers syndrooma Tiukulla varmaankin on. Jos se todetaan, unohdetaan Tiukun kohdalla pentuilut ja mammailut saman tien. Lisäksi olen sitä mieltä että sen tautiin sopivan lääkityksen voisi aloittaa ihan kliinisten oireiden pohjalta. Mietin sitä, tarvitaanko siihen sitten enää mitään luuydin- ja aivonestenäytteitä. Jos tuohon lääkitykseen alkaisi tulla vastetta, se on silloin selvä peli.

Tiuku alkaa itsekin jo olla puhki tuohon jatkuvaan tärinään ja vaikka painoa onkin nyt 5.6 kg niin silti se näyttää niin luurangonlaihalta. Rakas pieni tyttöni.

 

Onnikin on hieman ihmeissään ja välillä yrittää ottaa vähän liian isoja buutseja jalkaansa. Niin heiveröinen Tiuku ei vielä ole että antaisi kakaran nenilleen hyppiä. Kyytiä tulee. Onni vaan alkaa olla niin iso jätkä, että likoilla on sen massan kanssa tekemistä. Säkää en ole mitannut enkä Onnia hetkeen punninnut, mutta enemmän säkää sillä jo on kuin Tiukulla ja Essillä. Äidin poika. Pikkuisen on poika hukassa kun ei Tiuku ihan kaikkea jaksa sen kanssa touhuta. Täällä vanhemmilla me nyt kuitenkin bunkataan vielä jonkun aikaa, että Essi saa jatkaa puistotäteilyä. Sori Essi, ei me lähdettykkään ihan vielä... Kyllä sekin päivä vielä koittaa, että saat meistä rauhaa. :)

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvasen Onnista, se on sellainen viikaripoika... Onneksi on. Onni on äidin ilo.

 

 

 

Tällaista siis tällä kertaa. Anteeksi, jos oli sekavaa tekstiä... tuo ajatus on hieman viime aikoina juoksennellut omia polkujaan...

Seuraavaan kertaan,

Johanna