Pääsiäinen tuli ja meni, ja menoa onkin riittänyt ihan kiitettävästi. Sen verran on kiirettä pitänyt ettei ole tännekään ehtinyt mitään kirjottelemaan. Korjataan tilanne nyt. Pääsiäisenä olin osittain töissä, mutta mummolaan päästiin lauantaina. Essi-täti alkaa jo hieman tottua pikkumieheen, Onniin, eikä niin tarkkaan enään leluja vahtinut. Itseasiassa, Essi meni niin onnesta (tai kenties Onnista) sekaisin, että juoksi kuin hullu vanhempieni rivarin pihaa ympäri. Minä ja äitini Maija kiljuimme kun kiljukaulahanhet sitä pysähtymään, se tassu kun edelleen hieman vaivaa. Kynsi on kohtuullisen hyvin jo parantunut, mutta sen verran ohut ettei ihan sellaisella vauhdilla parane vielä kiitää. Mutta hyvin sujui yhteiselo hauvoilla ihan koko lauantain. Sunnuntaina sitten kuuluiu hieman enemmän rähinää ja murinaa. Ihanainen Leevi omistajineen saapuivat vierailulle. Onni ja Leevi pistivät haisemaan ihan kunnolla ja välillä tunteet kävivät hieman liiankin kuumina. Onni sai taas tuta arestin ja "äiteen lain kouran". Äkkiä Onni kuitenkin hoksasi, että kuulo kannattaa olla päällä ja hampaat visusti omassa suussa. Kun pienet ärrimurrit oli setvitty, sujui leikki tosi mukavasti
.

Leevillä taitaa suonissa virrata hieman tuhdimpaa bensaa koska Onni nukahti ennen kuin Leevi ehti edes häipyä. Puistotädit Essi ja Tiuku hoitivat hommansa todella mallikkaasti. Neidit osoittivat aristokraattimaista luonnetta ja käyttäytyivät tosi fiksusti. Hienoa, saatiin huijattua Ann-Marie ja Pasi luulemaan, että meillä on huippukoulutetut ja hyväkäytöksiset koirat... =D Ei maar, ihan kilttejä neitoja meillä on.
 

Onni vaikutti hieman pettyneeltä unilta heräillessään kun ei raisuliveljeä sitten enää ollutkaan paikalla luomassa kaaosta hänen kanssaan. Puistotädit olivat luonnollisesti aina valmiina, mutta Onni oli kieltämättä hetken vähän ymmällään. Katsoi minua ihan sen näköisenä että "eihän me nyt niin pahasti rähisty että ois tarvinnu lähtee... ko leikittiinhän me sit kuiteski ihan nätistikin....sniff"


Vähänkö liikuttava??? Noh, ikävä onneksi helpotti ja sitten taas mentiin tukka putkella niin sanotusti. Mutta tervetuloa vaan uudestaan Leevi!! Oli kyllä todella mukavaa nähdä Leeviä ja tavata Ann-Marie ja Pasi. Mukavaa ja rentoa porukkaa koko poppoo. :) Toivottavasti nähdään pian uudestaan!! :)
Onni on kasvanut niin hirmuisesti, että ei oikein tahdo itsekään uskoa. Niin iso poika jo! Muutenkin on elo alkanut olla melko tasaista ja hommat sujuu jo kohtuullisen hyvin. Välillä toki Onni saa pullikointikohtauksia, mutta alkaa vissiin vähän kyllästyä ikuiseen kakkosasemaan. Kynsien leikkaaminen sujuu hienosti ja muutkin hoitotoimet. Tänään kyllä ei tuo suihku maistunut, mutta tassut tuli puhtaaksi pyristelyistä huolimatta. Onni luovutti noin minuutin jälkeen kun tajusi ettei auta mikään, vettä tulee niskaan vaikka mitä tekisi. Harjaamisesta taitaa Onni jopa tykätä. Kun saisi vielä pojan uskomaan että
a) Sinä et ole marsu etkä hamsteri, pieniä kiviä siis ei tarvitse kerätä poskipusseihin eikä niitä pidä etenkään syödä
b) Tiukun valjaat eivät ole vihollisesi, sinun ei tarvitse roikkua niissä
c) Sinun ei tarvitse hyökätä Tiukun valjaiden kimppuun koska (lue kohta b) etenkään kun Tiuku ravistelee itseään ja
d) kaikkia ihmisiä tai koiria ei tarvitse tervehtiä, haukkua, ihmetellä ja tuijottaa

Että silleen. Ollaan kyllä varmasti aika näky kun painetaan tuolla jokirannassa. Sekin jo lisää näyttävyyttä kun Tiuku kiskoo eteen ja Onni taakse ja minä siinä keskellä kiljun käskyjä kummallekin. Tooooooosi kiva... ;) Harjoitusta, harjoitusta siis....
Onni tosiaan on mieltynyt tuohon sepeliin jota näin keväisin kadulta löytyy jonkin verran. Tuossa yks päivä punnitsin Onnin ja vaa'an mukaan herra painaisi siinä 3,5 kiloa, mutta ainakin puoli kiloa on sitten sitä sepeliä. On jopa niin ketku tuo Onni, että aina ei edes huomaa sillä olevan kiviä suussaan, kun se ei jauha leukojaan. Jätkä tallettaan kivet poskeensä kuin kolikot säästöpossuun ja sylkee ne sitten tyytyväisenä eteisen lattialle kun päästään kotiin. Näppärä kaveri, vai mitä? Kenen geeneistä tämäkin taito sitten on peritty. Copperfield hävitti vapauden patsaan, Onni sepelit kadulta. Sirkusperheemme on todella kasvanut. Saas nähdä millä muilla tempuilla repertuaari kasvaa, sillä Onni on alkanut hieman maistella kirjahyllyn kahvoja (niitä samoja joista löytyy Tiukun pentuhampaiden jäljet) sekä yhden pienen piirongin kulmaa. Lopettaa kyllä kun karjaisee, mutta ei takaa etteikö uudelleen iskisi hampaitaan samaan kohtaan kun riittävästi aikaa on kulunut. Jos homma jatkuu, sivelen omenaviinietikkaa tai inkivääriä kyseisiin huonekaluihin. Katsotaan sitten kuinka muikea ilme sieltä tulee ja loppuuko siihen. Tiukun ansiosta mulla on monta luovaa keinoa takataskussa tälläisiin tilanteisiin. =D Tiukulla on aina niin mainio ilme kun Onnia komennan. Tiuku katsoo "vanhana ja viisaana" Onnin päälle ihan kuin sanoakseen "been there, done that, wasn't worth it....." Aika epeleitä ovat.
Mutta niin kuin tuo mummo eli mun äitee tuossa eräänä päivänä tokaisi "älä yritä, rakastat niitä kumminkin kuin hullu puuroa". Niin se on. Ei mahda mitään. Äidin mussuja molemmat. Sydämeni kuuluu heille.