Piiiiiitkän hiljaisuuden jälkeen, täällä sitä taas ollaan. Niin paljon on tapahtunut, ettei oikein tiedä ees mistä aloittaa.

Viime syksynä sain ns. tarpeekseni työpaikkani metkuista ja tein suuren päätöksen. Hain työpaikkaa Helsingistä, sain sen ja niimpä meidän lauma muutti kimpsuineen kampsuineen pääkaupunkiin. Ihan hetkessä toki ei muutto tapahtunut. Syksy meni asuntoa myydessä ja tammikuussa sitten saatiin kämppä kaupaksi. Ostin Vuosaaresta uuden kodin ja  helmikuun 1. sitten muutettiin. Ihan kivutta ei koirien sopeutuminen tapahtunut ja Onni totuttelee vieläkin uuteen kotiin. Hämmennyksen vallassa olivat ressukat useamman viikon: uusi koti, uudet naapurit, uudet äänet ja hajut ja lenkkimaastot.... siinä sitä riitti ihmettelemistä. Tiuku on hiukan sopeutuvaisempi, varmaan jo iästäänkin johtuen, mutta murkku-Onni ei oikein meinannut hiffata hommaa ja pojua jännitti niin paljon ettei oikein tahtonut olla ilman mamman seuraa. Nyt toki on poika hieman rauhallisempi, mutta nuo murkkuhormoonit ovat alkaneet hyrrätä ja meilla siis on nyt nuori miehenalku joka on ns. löytänyt itsensä.... ja Tiukun. Tiukulla oli jälleen valeraskautta ja ajoittain taitaa päästää turhan hyviä tuoksuja Onnin nokkaan. Ja sitten tietty Onni meinaa, että reviiri on suojattava ettei kukaan rosmo vie sen naista, jolloin pieniä pisuja löytyy vähän sieltä ja täältä. Paitsi silloin kun minä olen läsnä. Silloin ei tarvi Tiukua vahtia kun mamma tekee sen.  

Tiuku ja Onni ovat löytäneet nopeasti uuden kodin hyvät puolet... ikkunasta kyttäily on näille naapuruston vahtikoirille ihan superrrrrkivaa hommaa. Ja nyt on opittu myös se ettei ikkunasta nähtyjä asioita haukuta. Ainakaan eivät hauku silloin kun olen paikalla. Lisäksi eteiseen tuli hommattua sellainen äänieristävä ovi, niin käytävästä kuuluvia ääniäkään ei enää vahdita kun niitä ei kuulu. Pari kerrosta alempana asuu pari uroskoiraa samassa huushollissa ja ne haukkuvat, mutta ainakaan silloin kun olen itse kotona, ei Tiuku ja Onni ole alkaneet vastailemaan. Sitä en tietenkään tiedä miten on kun en ole kotona, mutta pari naapuria on sanonu ettei täältä juuri mitään kuulu silloin kun olen poissa. Mikä on ihan hyvä juttu.

Lenkkimaastot on täällä aivan ihanat ja ollaan jo törmätty muutamaan parsoniinkin. :) Puhumattakaan pupuista ja ketuista.... MURRRRR.... ;) Koitan nyt terästäytyä taas tässä kirjoittelussa. Olen ollut ihan liian laiska.

Terkut Turkuun mummille ja vaarille, sanovat Tiuku ja Onni - stadin uusi superdiiva ja pikkukingi. :)

Johanna