Nämä ovat Tiukun ja Onnin blogisivut ja tarkoituksenani on kertoilla hieman heidän yhdessä olostaan ja kuulumisistaan.  Kotisivutkin on (http://TiukujaOnni.googlepages.com/) ja sinne aion myös päivitellä silloin tällöin kaikkea mahdollista. Mutta koska näitäkin sivuja voi lueskella kuka vain niin aloitetaan ikään kuin alusta. Ihan ensiksi, Tiuku ja Onni ovat parsonrussellinterrierejä, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita perheessä riittää... :) Perheemme on pienimuotoinen, siihen kuuluvat emäntä Johanna ja sitten jo mainitut karvaturrit. Mutta aloitetaas:

Se, miten päädyin parsonistiksi ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen tarina, ei sen ihmeellisempi kuin se, miten joku päätyy Kultaisen noutajan omistajaksi, mutta kerrompa nyt silti. Olen aina rakastanut koiria, siis ihan aina. Kun asuin vielä vanhempieni kanssa, oli perheessämme mäyräkoirauros ja kun muutin pois kotoa, huomasin miten paljon koira tuo ihmisen elämään ääntä ja meteliä, jota sitten jää kaipaamaan, kun sitä ei enää ole. Rape tuli aina aamuisin herättämään ja lenkin jälkeen se lämmitteli jalkojen päällä maaten. Rape oli ensimmäinen koira minulle ja monessa suhteessa kokemus oli opettavainen. Opiskeluaikana tajusin, että vaikka kaipaankin koiran seuraa, en voi sellaista ottaa, koska minulla ei olisi ollut aikaa koiralle annettavaksi. Kun astuin pois opiskelumaailmasta työmaailmaan ja ihan aikuisten oikeaan maailmaan, ajattelin, että nyt voisi olla se hetki. Pitkään asiaa pohdittuani ja harkittuani, totesin, että koira on tervetullut minun arkeeni ja sitten alkoikin pohdinta: mikä rotu olisi sopiva?

Listasin asioita mielessäni ja paperille, mitä koiralta odottaisin ja vaatisin, millaisista ominaisuuksista pidän ja mikä voisi sopia minulle. Energinen, haasteellinen, ystävällinen ja sosiaalinen, ei liian iso vaan kompakti pakkaus, agilityyn sopiva, seurallinen, itsepäinenkin mutta koulutettavissa oleva.... yms. yms. Selasin nettiä ja koirakirjoja ahkerasti. Ja löytyihän se: Parsonrussellinterrieri. Mitä enemmän rodusta luin, sen ihastuneempi ja kiinnostuneempi olin. Sitten alkoikin kasvattajien haku ja tutkiminen. Luin sivuja ja sitten osui kohdalle Kennel Pardonna's. Maanläheisyys ja rakkaus koiriin ja koirien kanssa harrastamiseen sai minut ottamaan yhteyttä Sari Huotariin, kasvattajaan. Meillä synkkasi heti ja Sari kertoi tulevasta emosta Donnasta sekä sulhasesta Tarmosta ja yhdistelmä tuntui hyvältä. Ihan kaikinpuolin. Olin ensin ajatellut ottavani uroskoiran, en ollut koskaan omistanut narttua, mutta marraskuussa -06 huomasinkin olevani narttukoiraa kotiin odottava "äitee". Prinsessoja syntyi neljä: Essi, Sissi, Peppi ja Tiuku.

Tiukuun ihastuin heti. Yhden kuvan pennuista nähtyäni, tiesin, tuo se on. Minun koira, mun juttu. Tunne vain vahvistui kun kävin katsomassa Tiukua. Äitini, Maija, oli mukana, sillä Rape oli sinä syksynä nukkunut pois ja äidin ja isäni, Sepon, koti oli alkanut tuntua liian tyhjältä. Olin vaivihkaa vihjaissut, että tässä pentueessa saattaisi olla yksi tytön tyllerö vielä vapaana... ja se oli sitten menoa. Essi ja Tiuku muuttivat kanssamme Turkuun tammikuun 20. päivä 2007.

Tiuku osoitti terrierimäistä luonnetta melko pian ja vauhtia onkin sitten siitä lähtien riittänyt. Päivääkään en kadu, että olen Tiukun ottanut, mutta niitä pieniä hetkiä kun ajattelin saavani talveksi uudet terrieri-rukkaset on kyllä ollut enemmän kuin muutama.... Tiukulla oli pientä eroahdistusta (lue: reikä sohvassa, Essin kanssa kaivoi reiän sängyn patjaan, itkua ja parkua plus pieniä pahuuksia...) mutta sitä saatiin hieman helpotettua.D.A.P seinään porisemaan ja siihen loppui itku. Alkoi seesteinen kausi ja Tiukun kanssa elo oli aivan ihanaa. Lenkkeilyä ja temppujen opettelua, paijausta ja suukottelua. Kunnes... pahanteot alkoivat uudestaan. Tiuku merkkaili lattialle ja kävi ylikierroksilla. Sarin kanssa olin monesti yhteyksissä ja kyselin neuvoja. Sarilta sainkin monta hyvää neuvoa ja neuvojen lisäksi hyvän ystävän. :) Olen monessa suhteessa Sarille ikuisessa kiitollisuuden velassa. Saamani neuvot ja apu ovat olleet ihan korvaamattomia. Systemaattinen pahanteko saatiin hallintaan, mutta satunnaisia riiviömäisiä kohtauksia neiti sai edelleen ja kun asiaa pohdimme, päädyimme siihen tulokseen, että Tiuku vain on niin laumariippuvainen koira, että yksinolo on sille stressaavaa. Stressi sai hormonit ja aineenvaihdunnan hyrräämään niin hurjaa vauhtia, että Tiuku saattoi pissiä lattialle minun poissaollessani useita kertoja. Kun olin paikalla, ei ongelmaa ollut. Aloin hiljalleen pohtia mielessäni toisen koiran hankkimista. Rotua ei luonnollisesti tarvinnut miettiä :) eikä muuten kasvattajaakaan... Ne asiat olivat minulle täysin selviä.

Milli-neiti käväisi Tampereen suunnalla riiaus-reissulla ja lempi kuulemma leimahti jo heti eteisessä. Ihana sulho, Kleni, hoiti homman herrasmiehen elkein ja sitten jäätiinkin odottamaan. Ajatuksena oli, että Tiuku-täti saisi toisen tytön leikkikaveriksi, mutta.... Musketöörikööri syntyi 10.01.08. Kolme ihanaa parsonpoikaa: Kapu, Onni ja Leevi. Ensin ajattelin, että jään odottamaan sitten seuraavaa pentuetta, mutta Onni alkoi tehdä tietään tämän emännän sydämeen... oikeastaan heti. Kun kuulin, että Onni olisi vapaana, kysyin Sarilta heti olisiko hänen mielestään poitsu Tiukulle sopiva kaveriksi. Onni osoitti riittävän rauhallista vaikkakin terhakkaa luonnetta ja Sari tuumi Onnin omaavan juuri sellaisia ominaisuuksia, jotka täydentäisivät Tiukua. Kahteen otteeseen kävin Onniin tutustumassa ja olin aivan myyty. Taas se tuttu tunne: tämä on mun koira, mun juttu. 7.3 Onni sitten muutti taloon...

Aluksi Tiuku oli sitä mieltä, että mitä helv...ä. Miten näin pääsi käymään, koska MULTA EI kysytty!! En ala enkä rupee. Irvistelyä ja hampaiden esittelyä, murinaa ja kyräilyä. Tiuku osoitti mieltä ja teeskenteli, ettei edes näe Onnia. Ensimmäinen yö taisi kuitenkin olla se ratkaiseva. Tiuku ja Onni nukkuivat vierekkäin ja yllätimpä Tiukun suukottelemasta Onnia. Seuraavana päivänä oli meno jo ihan toisenlaista. Painimista, juoksentelua ja hännänheilutusta. Tiuku tuntuu sopeutuvan uuteen tulokkaaseen yllättävän hyvin. Olen todella ylpeä neidistäni kuin myös Onnista, joka tuntuu asettuvan uuteen kotiinsa yllättävän hyvin.

Huh, tulipa alkajaisiksi heti piiiitkä vuodatus.... koittakaa kestää... :)

Johanna, Tiuku ja Onni